keskiviikko 26. elokuuta 2015

Helteinen elokuu - - - sieltä sä jo tulit!



Parissa aiemmassa blogipostauksessa olen valitellut Suomen kesän kylmän kalsaa keliä, mutta johan unohtuu alkukesän viluilu, kun päästiin elokuun puolelle ja kesä alkoi! Itselläni oli tuollaisia yksittäisiä lomapäiviä jäljellä, joten niitä piti sitten ripotella sopivasti elokuun viikoille, jotta pääsi nauttimaan kesäkeleistä. Ai sitä ihastuksen määrää, kun vihdoin sai pukea biksut alle ja lähtä uintireissuille meren ääreen koto-Suomessa. 

Viime viikon perjantaina oli taas lomapäivä ja niinhän me singahdettiin Eiranrantaan paistattelemaan päivää. Sherry-mummelikin oli niin innoissaan lähdössä mukaan, että päätimme kokeilla miten mummu jaksaa fillarin vieressä köpötellä ja hyvinhän se jaksoi. Otimme sille golf-varjon vielä mukaan, että sai siinä nurtsilla köllöillä varjossa ja välttyä liialta kuumuudelta. Iltapäivä siinä vietettiin vähän lueskellen - uimaan en sitten päätynytkään, kun tuulenvire piti huolen siitä, ettei tullut liian kuuma. 

Lounaalle mentiin Kampin Empire Plaza-kiinalaiseen kihisevän sihiseville kana- ja naudanliha-annoksille virvokkeiden kera tietty ;-)

 

 


Samalla reissulla piti käydä vähän kauppa-asioilla; lauantaina kun meille oli tulossa vieraita ns. rapukemuihin. Kerrankin olin saanut oikein kunnon inspiksen kokkailuhommiin ja niin tuli ostettua tarviketta jos toistakin. Lauantain puolelle kun päästiin, aloin mennä tornadona ympäri kämppää, pyyhin pölyjä, imuroin ja luutusin lattioita. Iltapäivästä alkoi sitten kokkailuhommat. Kuohuvan kera alkupaloina olen monesti tarjonnut ruissipsejä tonnikalatäytteellä ja mitäpä sitä hyvää vaihtamaan, näin siis tälläkin kertaa. Ei siihen muuta tarvi kuin: 




    • -tonnikalapurkki
  • -vaikka ruohosipulituorejuusto (mitä ne on kooltaan, n. 200 g)
  • -sitruunapippuria
  • -sitruunamehua

Ainekset vain sekaisin ja täyte on valmis. Koristeeksi vielä viinirypäleen puolikas päälle. Hyvää on! Siinä meni koko pikkutarjotin kaupaksi kuohuvan kera ja sitten oltiinkin valmiita rapujen kanssa ähertämiseen.  

Rapujen kanssa luottotoimittaja on joko Stocka tai sitten Cittari, tällä kertaa luotimme Stockan rapumertoihin.
Ripu-rapu-rallaa



Kanttarellikastike valmisteilla :-P
Ehdoton kastikeaines!

Rapujen jälkeen menussa oli sisäfilepihvi grillattuna kera kanttarellikastikkeen ja rucolasalaatin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun puuhastelin kanttarellikastikkeen kanssa ja ai että, miten herkullista tuli! Ei tarvinnut kuin puhdistaa sienet, pikkuisen pilkkoa niitä ja kevätsipulia, paistella niitä vähän voissa ja lisätä Mustapekka Crea ruokakerma. Muita mausteita ei meidän suut kaivanneet. Kokeilkaapa!

Pihvin kylkeen kanttarelikastikkeen lisäksi tein rucolasalaatin. Me meinataan olla vähän kaavoihin kangistuneita lisäkesalaattien suhteen, joten ajattelin, että nyt pitää ehdottomasti keksiä jotain ihan muuta lisäkesalaattia. Jostain keksin sen rucolan, joka on meidän mielestä aivan erinomaisen hyvää, niin pikagooglailulla nappasin ohjeen, johon tuli punaista jääsalaattia, rucolaa, miniluumutomaatteja, paahdettuja pinjansiemiä, punasipulia ja parmesania. Tietty vähän piti rouhia mustapippuria sekaan, kuten myös oliiviöljyä ja balsamicoa. Asettelin salaatin ihanalle laakealle Iittalan tarjoiluastialle - ainoa huono puoli oli, että se ei mahtunut jääkaappiin... Ensi kerralla pistän salaatin pienempään kippoon odottelemaan ja tarjoiluastiaan vasta lähempänä tarjoiluajankohtaa. 


Rucolaa, punaista jääsalaattia, miniluumutomaatteja, paahdettuja pinjansiemeniä ja parmesania
(tietty oliiviöljy + mustapippuri ja balsamico myös)

No näitten herkkujen jälkeen jälkkärimahassa oli vielä tilaa seuraavalle herkkujälkkärille:


Maistui muuten vieraillekin :-) Helppo vaihtoehto jälkkärille on usein Lidlin Bourbon Vanilla jäätelö marjojen kanssa, niin tästä tuli vielä himppasen tuunatumpi versio, mutta vähintääkin yhtä hyvä! Kokeilkaas tätäkin, hyvin toimii tosiaan vaikka jossain möksällä, jos ei esim. ole uunia käytössä. Nami maiskis sentään :-)




Sillä lailla vietettiin pe&la -iltoja ja sunnuntaina pohdiskelimme, että mitäs sitä näin kauniina kesäpäivänä vielä puuhattaisi, etenkin kun tuleva viikko jo näytti heikkenevää ennustetta, eli viilenevää ja sateita. Nopeaa siis jotain kesämeininkiä vielä. Siinä sitten päätimme, että lähdemmepä Suomenlinnaan piipahtamaan. ...mutta. Niin ne suunnitelmat muuttuvat, kun kippari-kaverimme soitteli ja kyseli meitä matkaan "risteilemään" :-) Puolen päivän jälkeen rullailtiin suunnitelman mukaan Kauppatorille, mutta Suomenlinnan lautan sijaan hyppäsimme kaverin veneeseen ja matkaan! Päätimme lähteä moikkaamaan toista tuttavaamme heidän saareensa ja millaiset puitteet heillä olikaan siellä! Sanon, että kyllä kelpaisi itsellekin - tosin se puuhamaa -osuus voisi olla hiukan ohi meikän pirran. Jatkuvaa puuhaahan tuollaisissa paikoissa on. Mutta katsokaas näitä kuvia:

Sauna <3
Itse pihapiiristä kerätyistä kivistä
muurattu takka
Näkymä saunan terdeltä

Rantaa & grillipaikka

Näkymiä merelle...

Tämä taisi olla saaren korkein kohta, itse arvasin puolen metrin tarkkuudella, että oltiin 24,5 m korkeudella merestä :-)


Kohtuullisen kiva mökkiranta


Tovi jos toinenkin meni saaren puitteita tsekkaillessa ja lounaan ollessa vielä syömättä nälkähän siinä tuli. Päädyttiin vanhaan kunnon Palma de Pyyhyn lounasteleen hiukkasen myöhäistä lounasta (about klo 17).




Katkarapuleipä

Metsästäjänleike


Risteilyltä kerettiin vielä kurvaamaan n. klo 20:ksi Espooseen vuokraamaan autopaikkaani. Samalla reissulla piipahdettiin tiputtamassa edellisillan vieraille meille unohtuneet aurinkolasit ja siinä yhteydessä pääsin fiilistelemään vanhoja kotikontuja Cafe Merenneidon merkeissä <3




Kesädrinkki Hugo tuli testattua :-P






Sellainen viikonpäätös viimeiselle kesäviikolle. Kyllä tuli puuhattua kesäjuttuja, niin jo saa syksyviikko tulla hehh ;-) Mukavaa elokuun loppua kaikille! 

maanantai 10. elokuuta 2015

Pohjois-Savon sydämessä

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna pääsimme nauttimaan Suomen suvesta harvinaislaatuisissa merkeissä, kun Jenkkilästä saapui tuttavapariskuntamme juhlimaan miehen 40-v. juhlia. Juhlapaikaksi oli valikoitunut Rautalampi, jossa rouvan sukua asusteli ihanissa maalaismaisemissa. Tutumpia paikkoja siinä lähettyvillä on esim. Suonenjoki. Juhlat vietettiin sellaisessa ihanassa kivijalkanavetassa, vintillä - näin sitä tällainen kaupunkilaistyttö kuvailisi puitteita.
Meidän majoitus oli siinä jokusen kymmenen kilometriä juhlapaikalta Vanhamäen Hyvinvointikeskuksessa. Oikein kiva paikka, jonka yhteydessä oli ratsastustallikin, mikä sitten ehkä vähän houkutteli paarmaa jos jonkinlaista pörräileen ympärille ;-) (minor detail kylläkin) Täältä majapaikasta meille oli järjestetty bussikuljetus varsinaiselle juhlapaikalle.
Tällaiset puitteet meitä odotti kemutteluja varten:
Kuvaa juhlapaikan pihapiiristä

Ihana rantasauna lammen rannalla (jäi kylläkin itsellä testaamatta, juhlapynttäytymiset...)


Itsellä jäi saunat saunomatta, kun tukanlaitto olisi ollut saunan jälkeen edessä, kuten myös meikkaukset. Tällä kertaa siis vain näkymiä ihastelin.

Somat kukat oven suussa
Paikalla piipahti "paikallinen traktorimieskin" ;-)

"Mitäs täällä oikein tapahtuu?" Onnitteluja onnitteluja :-)


Tervetulotoivotukset ja vähän ohjeistusta vieraille

Maalaisromanttisia pöytäkoristeita

Tällaisella menulla herkuteltiin

Seinältä bongasin illan menun, joka lupaili aika kivoja Jenkkiherkkuja :-P Vatsa jo kurni, kun normaalin aikataulumme mukaan oli vähän hoppu ja lounas oli jäänyt kokonaan välistä...

Brita-kakku, mmm...

Sukkelaan vilahti ne nyhtöpossut massuun ja oltiin jo jälkkärissä. Nyhtöpossun reseptistä oli kiinnostunut aika moni, minäkin. Enää jää nähtäväksi tuleeko sitä koskaan kokeiltua.

Lisää ihania pöytäkoristeita


Rouva ja Mr. DJ
Illan aikana vieraita viihdytti Mr. DJ, joka oivasti soitteli biisejä - tietysti juhlan isännän makuun ja sekalaisesti kaikkea mahtavaa musaa, jota oli tosi kiva tanssia tilavalla tanssilattialla. Loppua kohden jengi toivoi enemmänkin toivebiisejä ja omani, Kesäillan valssi, päätti itse oikeutetusti tämän mahtavan kesäillan upeiden 40 v. -kemujen merkeissä. Oli niin kiva nähdä vanhoja ystäviä pitkän ajan jälkeen - edellisestä kerrasta taisi olla aikaa niinkin kauan kuin 3 kokonaista vuotta! Kiitos ihanille ystäville upeista juhlista, oli niin kivaa :-)

tiistai 4. elokuuta 2015

Lämmönhakureissulla 12.-21.7.

Suomen kesän näyttäessä edelleen aika kylmän vilakkaa puoltaan, meillä sentään läheni taattu lämpöaalto, kun su 12.7. oli luvassa anivarhainen herätys ja siirtyminen matkalaukkujen kera Helsinki-Vantaalle terminaali 2:een odottelemaan lentoa Turkin Gazipasaan. Edessä oli 10 päivän mittainen loma - se viikko tuntuu aina menevän niin nopeasti niin nyt oli kerrankin aikaa kunnolla! ...vaikkakin työkone oli tällä kertaa pakattu mukaan jihuu.

Lentomme lähti aamulla 5.25 eli melko aikaisia lintuja saatiin olla. Edellisenä iltana istuimme lomaskumpilla terassilla ja yöunet jäi aika vähiin, niin lentokin sujahti sitten tosi nopeasti torkkuen. Väliin piti herätä vähän juomaan ah niin hyvää Finskin tarjoamaa mustikkamehua ja jotain sudokuakin siinä tuli vähän ratkottua. Perille saavuttuamme pääsimme heti saamaan maistiaiset paikallisestä säästä, kun lentokoneesta emme jatkaneetkaan suoraan mihinkään sisätiloihin, vaan ulkoilmaan; niin tajuttoman kuumaan lämpöön, että huhhuh. Oli siinä viileän Suomen kesän viettäjille sitten lämpöä tarjolla koko menneen kesän edestä!


Lähestytään Gazipasan kenttää


Laskeutumisnäkymiä
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun lensimme Gazipasaan, joka on siis huomattavasti lähempänä Konaklia, kuin Antalyan kenttä, josta matkanteko kestää jotain pari tuntia. Iloinen yllätys, kun Gazipasasta sujautimme Konakliin noin puolessa tunnissa! Lentoliput voi maksaa jokusen kympin enemmän, mutta sanonpa sen, että mieluummin maksaa vähän enemmän, jos autossa käytetty aika vähenee noin merkittävästi!
No mitäpäs siinä auringossa ja lämmössä tulee ensimmäisenä tehtyä muuta kuin singahtaa poolille, kyllä kelpasi.

Poolin aurinkoa, lämpöä ja rauhaa :-)

Hellehatut oli tarpeen auringonpistosta välttääkseen
Illallista mentiin nautiskelemaan lähiravintola Silaan. Tutulta listalta olin jo hyvissä ajoin miettinyt, että tilaukseen lähtee turkkilainen munakokkeli, menemen, jonka kyytipojaksi piti tilata alkupala-sienet, valkosipulilla ja juustolla höystettynä, iso nam!



Menemen ja korkattu valkosipulijuustosieni :-P

Maanantaiaamu avattiin Konak Beachilla, meri oli aika vaisu, ei juurikaan isoja aaltoja. Palvelu pelasi taas oikein hyvin; sunbedit saatiin 6 liiran päivähintaan per nuppi ja valkkarit soodalla tuotiin sunbedeille, ettei tarvinnut ylimääräisiä askeleita ottaa ;-) Pitäähän sitä nesteytyksestä huolehtia. Aika nopeaa se päivä siinä hurahti ja kohta oli jo illallisen aika.


Ilta-aurinko pian piilossa, illalliselle siis!


Illallinen lähiravintolassa (Konak Beach Restaurant)
Alkudrinksu, mojito, erinomainen! (Välillä kun Turkissa voi saada vähän mitä vaan; esim. pina colada voi olla pinkkiä!?)



Alkuun grilled calamari, mmmm...


Päivän kala, sea bass pääruoaksi

In the meantime in Pyhäjoki - Sherry nautiskelee Suomen kesästä ;-) Ihana äitini oli käynyt hakemassa mummukan hoitoon pohjoiseen, kätevää!





Tiistaina saimme auton käyttöömme ja pääsimme vihdoin hakemaan kunnolla ruokatarvikkeita Konaklin keskustan Migrosista. Kävimme myös samalla pikkusen lounastelemassa. Lounaspaikka oli sekin meille tuttu syrjäisempi kebab-paikka, joka on paikallistenkin suosiossa. Kanarullakebab oli se hyväksi havaittu lounas, niissä on kyllä jotenkin ihan mielettömän hyvät maut, ei tarvi mitään majoneeseja höysteeksi, niitä rullakebabeja vaan maisteleen Turkin kävijät!
Keskiviikkoaamuna ajattelimme, että voisimme nauttia aamiaisen Alanyan keskustassa Kale-kukkulan huipulla Muhtarin Yeri-nimisessä paikassa. Turkkilainen aamiainen eli kahvalti on melkoisen runsas, omeletit ja juomat vielä puuttuvat kuvasta!

Kahvalti, eli turkkilainen aamiainen Kale-kukkulan huipulla Muhtarin Yeri-ravintelissa
Aamupäivä kun kulutettiin kahvaltilla, oli taas aika jo vähän kärtsätä ihoa poolilla. Illan tullen menimme katsastamaan uusia lähihuudien kauppoja ja illallisella testasimme Green garden -ravintolan. Söin ah niin hyvän pizzan, mistä nyt ei kylläkään kuvaa - taisi olla vähän nälkä, kun kuvakin jäi ottamatta.

Illallinen aivan tuoreessa Green garden -ravintolassa lähistöllä

Auto kun oli vielä käytössämme, niin torstaina päätimme lähteä ajelemaan vähän kauemmaksi, Dim -tippukiviluolalle n. 20 km päähän. Maisemat on kyllä huikaisevat, kun tie kulkee siellä vuorenrinteillä eikä laidalla ole mitään kaidetta.








Perjantai oli viimeinen päivä, kun meillä oli auto käytössä, niin koko muu porukka lähti vielä piipahtamaan Konaklin keskustassa hakemassa vähän täydennyksiä juoma- ja ruokavarastoihin. Itse tein vähän työhommia siinä aamusella. Noh, ihan virkistävää istua välillä ilmastoidussa sisätilassakin.

Aamupäivän duunirupeaman jälkeen menimme taas lähibiitsille rillaileen, minkä jälkeen olikin passeli aika lounastella. Konak Beach -ravintola oli oiva paikkavalinta, niin ei tarvinnut kauas tarpoa. Varjopaikka valittiin ja listalta valittiin superherkulliset calamari-renkaat ja balkan-salaatti, joka sekin tuoreine aineksineen vei kielen mennessään!


Calamari-renkaat + aioli, balkan- ja caesarsalaatit

Kukkaloistoa nro 1

Kukkaloistoa nro 2

Illaksi olimme tilanneet pick up -servicen (ilmainen!) Alanyan keskustaan Ev-ravintolaan, jossa on livemusaa tarjolla kansan viihdykkeeksi joka ilta. Lämpotila ei juurikaan illaksi laskenut, vaan kolmen kympin kieppeillä mentiin, aijai ihanaa.


Huh hellettä vielä illallakin!

Livemuusikot hommissa

Kanaa neljän juuston kastikkeella, slurps!

Lauantaina oli sitten vuorossa Alanyan retki paikallisella dolmusbussilla.


Viuhka on tarpeen dolmusbussia odotellessa

Tuoreet kasvikset ja hedelmät, nam!
Siinähän se lauantai vierähti mukavasti Alanyan katuja dallaillessa, löysi seurueemme Starbucksinkin ja sieltä matkamuistomukin. Jotain vaatettakin lähti mukaan kaupoista - tosin itsellä jäi vaan vähän p...a maku koko shoppailusta, kun mekkokauppias ei lähtenyt normaalitinkimislinjalle ollenkaan. Sinnikkäästi piti kiinni mekon lähtöhinnasta (95 liiraa), joka olisi siis n. 30 €. Ei hurjan kallis, mutta kai sitä nyt jotain olisi voinut saada tingittyäkin, kuten tapana on ollut. Etenkin, kun toisessa mekossa oli pieni reikä, minkä myyjä olisi mieluusti korjannut siinä odottaessa. Mutta reiästä huolimatta ei kauppias tinkimislinjalle lähtenyt. Niin jäi mekko - tai mekot - sinne kauppaan.
Nälkähän siinäkin tallustellessa tuli, niin mentiin basaarialueelle ravintolaan, jossa yläkerrassa oli ilmastointi, mikä siinä vaiheessa tuntui aika ihanan viilentävältä ajatukselta. Olen monta kertaa miettinyt, että millainenhan se sellainen turkkilainen pide-leipä oikein on ja ajattelin testata nyt sitten sellaista. Huuhhei se olikin ehkä ihan hiukkasen suurempi satsi kuin mitä olin ajatellut. Vielä vehnäpullaleipää pohjana oikein paksusti eli ei lainkaan sellaista mitä olisin itse toivonut! Mutta tulipa testattua.



Turkkilainen pide-leipä


...jäljelle jäi puolet...

Sunnuntain ohjelmaksi oli varattu party boat -risteily Alanyan edustalla. Olimme ostaneet liput siitä lähistöltä ja bussi tuli hakemaan viereisen hotellin edestä. Lupaili todella todella kuumaa päivää, että oiva päivä oli lähteä tällaiselle retkelle. Aamulla oli tosiaan lähtö jotain yhdeksän jälkeen ja merellä aiottiin olla n. 4 tuntia. Bussi vei meidät Konaklista kohti Alanyaa, mutta jäimmekin puoliväliin satamaan, jossa botskimme meitä odotteli.


Lähtöä tehdään satamassa

Merellä oli niin tajuttoman tehokas se aurinko, että piti yrittää löytää jopa varjoa johonkin väliin ja muistaa juoda juoda juoda, jotta pysyi jotenkin edes tolkuissa. Lippiksen piti pysyä päässä koko ajan, muuten aurinko olisi nujertanut saman tein.

Lisää merirosvoja vesillä

Mereen pääsi viilentymään varmaan 5 kertaa

Uusinta uutta; vaahtobileet! ...joista itse kyllä ja koko seurueemmekin taisi jäädä nyt tällä kertaa ulkopuolelle ;-)


Party boat -päivän jälkeen illalliselle matkalla, minnepä muualle kuin Silaan :-)

Jaa nämä hinnat kolmella, niin pääset euroihin. Melko edukasta.

Mixed omelette tällä kertaa lautasella.

Miehen valinta: tonnikalasalaatti


"Hovimestari"-Mustafa (joka aina ystävällisesti vie meidät aina
syöminkien jälkeen kotiin) innostui tanssimaan :-)


Läheisen Sila-ravintolan omistaja on tullut hyväksi tutuksi tässä menneinä kertoina. Hän jo toukokuussa kutsui meitä ystävällisesti kaverinsa veneelle viettämään mukavaa aikaa; syömään, juomaan ja uimaan. Toukokuussa tämä retki jäi tekemättä, joten nyt katsoimme, että kutsuun on kohteliasta vastata myöntävästi ja niin lupauduimme maanantaina mukaan veneilemään. Treffit sovittiin Sila-ravintolaan maanantaille klo 14. Sunnuntai-iltana saimme houkuteltua vielä Mustafankin mukaan, joka siis tuossa yllä kuvassa tanssahtelee iloisesti.
Maanantaina sitten lähdimme kohti Silaa piipahtaen ensin vielä siinä lähikaupoilla, ja arvatkaas mitä! Sieltä lähikaupoilta sitten löysin sellaisen pitkän mekonkin, joka jäi Alanyaan kauppiaan tinkaushaluttomuuden johdosta! Ja hinta oli about puolet siitä, mitä Alanyassa yrittivät saada. Seurueen muutkin naiset löysivät itselleen samantyyppiset mekot, jee! Jatkossakin kannatamme lähikauppoja kyllä. Lähellä oli vielä ihana korukauppa, mistä lähti mukaan yhteensä 9 kpl korvakoruja, jotka maksoi noin 3€/pari! Kivoja bilekorviksia, kts. alla.
Jaetut aarteet
Tyytyväisten ostosten kera olikin hyvä aika mennä Silaan ja napata kanarullakebabit lounaaksi (puoleksi syötiin kylläkin). Ihan uskomatonta oli, kun aloimme tehdä lähtöä botskille ja olisimme maksaneet syömämme rullat, niin näinhän se ravintolan pitäjä vinkkasi Mustafalle, että ei-ei, matkaan vaan, ei tarvi mitään maksaa. Öh, mitä vieraanvaraisuutta!?
Vieraanvaraisuutta, mikä vaan jatkui ja jatkui. Siitä saimme ensi makua, kun hyppäsimme kyytiin: siellä oli eväitä tuoreista meriahvenista lähtien Efesiin ja Rakiin ja valkkariin ja ja.  
Eväitä, eväitä

Tää tulee maistumaan!

Veneessä leviteltiin pöytäliinat pöydälle ja iloinen isäntämme alkoi ruoanvalmistuspuuhiin. Pian alkoikin ihana savukalan tuoksu tulla ilmoille ja ennen pitkää lautasillamme oli sellainen herkkulounas että.

Ravintolan pitäjän iloisessa seurassa

Siinä ne meriahvenet savustettuna ja lounaat valmiina lautasilla. Taivas!

Siinä lounaan jälkeen alkoi tuntua, että voisipa tuota vähän taas virkistäytyä vedessä ja sinne päästyämme kipparimme alkoi heitellä kirsikoita meille veteen, noh se oli vähän hidasta - niinpä kirsikat päätyivät pelastusliiville veteen ja mikäs siinä oli niitä napostellessa. Efesiäkin sinne tarjoiltiin :-)

Jälkiruokatarjoilut mereen = kirsikoita pelastusliivillä :-D
Melko täydellinen viimeinen päivä Turkin lomallamme! Päivän päätökseksi menimme vielä Silaan illallistamaan ja pistettiin sitten jalalla oikein koriastikin, sen verran mukavalta kuulosti mm. Tarkanin Simarik (Kiss-kiss) :-D Toki piti muuta ravintolaväkeä ilostuttaa myös suomalaisilla biiseillä, mm. Arttu Wiskarin Mökkitie, parit JVG:t jne. Hauskaa oli! Ja uudet mekot oli päällä kaikilla tytöillä. Nuorempi väki jaksoi vielä jatkaa matkaa läheiseen yökerhoon Summergardeniin, kun itse piti jo siirtyä nukkumaan. Onneksi tytöt saivat saattajikseen ja seuralaisikseen ravintolan pitäjän ja Mustafan, jotka olivat hyvää seuraa vartioiden tytsyjä tarkkaan :-) Itsellä jäi vielä Summergarden siis testaamatta - ehkä ensi kerralla!


Mikäs se on tanssiessa uudessa mekossa :-) 
Tiistaipäivä meni pääosin pyykkäillessä ja pakatessa, kun illalla oli lähtö kämpiltä kohti lentokenttää muistaakseni kuuden-seiskan maissa. Mahdutettiin me päivään kuitenkin vielä tunteroisen reissu Konak Beachille ja saatiin viimeiset lillumiset Välimeren aalloilla suoritettua. Nämä kuvat ja tunnelmat kutsuvat takaisin - toivottavasti pikaisiin jälleennäkemisiin <3