tiistai 23. elokuuta 2016

In Memoriam Sherry

Aika tuli lopulta täyteen nopeasti, liian nopeasti. Mutta palataan ensin reilut 13 vuotta taaksepäin. Asuin tuolloin Hämeentiellä ja vietin mukavaa vapaata sinkkunaisen elämää. Lapsuudenkodissamme oli ollut koiria, joten lenkkikaverin pohdintaan alkoi kulua aikaa jossain vaiheessa itsellänikin. Rotuvaihtoehtoja pohdin laidasta laitaan: kirjaimellisesti yorkshirenterrieristä afgaaninvinttikoiraan. Afgaaneita oli kulkenut lapsuudenkotini ympäristössä ja niihin ihastun toden teolla - sellaista karvaturjaketta en vain koskaan onnistunut keplottelemaan lapsuudenkotiin, joten lopulta valintani oli afgaaninvinttikoira kaiken pähkäilyn jälkeen. Teimme koepyykkäyksenkin ystäväni kanssa, että tietää mihin olen ryhtymässä. Ystävälläni oli afgaanimummeli, jolla oli sellainen sporttiturkki, eli melkoisen kevytturkki, jonka hoitoon ei liikaa aikaa saanut kulumaan. Rotuvalinta oli selvä! Meinasivat vanhempani olla hiukan järkyttyneitä, kun pyysin ystäväni käymään mummelinsa kanssa ja näkivät millaista rotua olin hankkimassa... Olivat kuulemma jälkikäteen puhuneet, että olisi pitänyt tukea siinä yorkin valinnassa, niin olisi tullut edes joku pienempi rotu haitaksi. Niinpä niin.

Näin sitten kesällä 2003 Hämeentien yksiööni tassutteli afgaaninvinttikoiranarttu Sherry, a.k.a. Nabila's Jet Set Queen. Aikamoinen matka alkoikin siitä.


 



Monenmoisista pinteistä piti pikkukoiraa olla auttamassa, milloin pentu oli juuttunut kiinni patteriin joko lonkastaan tai tassustaan, milloin sitten piti ihmetellä sinisenä sätkivää sähköjohtoa, kun kutiavia ikeniä ja piikkihampaita oli pitänyt asetella johtoon kiinni, uups. Onneksi ei mitään isoja vahinkoja käynyt ja Sherry-neiti pääsi varttumaan söpöksi junnuksi. Samainen ystäväni, joka oli esitellyt minulle afgaanin pesusessiota, otti samanaikaisesti pennun myös itselleen, joten luonnollisesti näistä pennuista tuli sydänystävykset ja parhaat painikamut Kallion puistoihin, ks. alla 1-vuotiaat söpöliinit <3 <3 


  

Jossain vaiheessa kasvattaja alkoi jutella harrastusmahdollisuuksista afgaanin kanssa. Tähän kategoriaan tietysti kuului juoksuharrastus, sekä maasto- että ratajuoksu. Niin mekin sitten päädyimme kokeilemaan juoksuharrastusta, joka vei mennessään. Vaikka olin kasvattajalle pentua ottaessa sanonut, että ihan kotikoiraa olen hankkimassa, että en lupaa mitään, että veisin näyttelyihin tai muualle. Jätin kuitenkin vapaaksi mahdollisuuden, että voinpas viedäkin. Ja yhdellä jos toisella radalla tulikin sitten pyörähdettyä. 

Sherryn maastojuoksu-ura alkoi talvimaastoissa, joihin Sherry matkasi isänsä omistajan kanssa, koska itse olin estynyt lähtemään. Aikamoisia uutisia alkoikin kuulua, kun ensikertalainen oli voittanut alkuerät ja lopulta pinkonut koko kisan voittoon! 





Maastopuoli jatkui vielä jonkin aikaa kohtuullisena, tuli mm. Suomi-Cupin voitto (kutsukilpailu edellisen kauden parhaille), mutta pian neiti oli oppinut pupun vinkeet ja alkoi oikomaan kisoissa sen verran ikävästi, että Sherryn maastouran saldoksi jäi 3 sertiä ja CVM-06 titteli. Sitten pitikin siirtyä radoille katsastamaan niiden meininkiä. Siellä ei olekaan niin helppo oikoa, kuin maastossa. Ensin harjoiteltiin kopitusta ja radalla juoksua muutoinkin, sitten oli aika kokeilla kuinkas se homma toimii ihan kisoissa. Kyseessä oli pääkaupunkiseudulla Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa järjestettävät Kesälesken iltajuoksut ja kyllä oli jännitys melkoinen, kun itse olin ihan noviisi koko harrastamisessa. Kokeneilta kisaajilta tuli kuitenkin neuvoja hyvin ja kisat saatiin juostua. Sieltä Sherrykkä päätyi pokkaamaan mitaleista kirkkaimman ja pääsi tyytyväisenä taas kotisoffalle köllöileen. 



Kesä  2006 olikin  yhtä ratajuoksua. Käytiin eri radoilla kisaamassa ja hienosti se Sherry niissä karkeloissa pärjäsi. Näin jälkikäteen miettien, ehkä olisi voinut vähän harkitummin käydä noissa kisoissa, mutta niin se vain silloin meni. Toisaalta vuonna 2007 olimmekin poissa kisoista aika paljon, koska itselläni oli polven eturistisideleikkaus ja toipuminen siitä työn alla. Näin sitten kisailukin jäi vähemmälle. Yksi jännä ja ikimuistoinen tapahtuma osui kyllä kauteen 2007, kun suostuimme toimimaan mallikappaleina, kun afgaanista haluttiin tehdä pätkä Häntä pystyyn -ohjelmaan. Toimitusväki kuvasi Sherryä koirapuistossa treenailemassa peruskuntoa ja lopulta kuvasivat myös kisoja, joissa Sherry valmistui ratajuoksuvalioksi tv-kameroiden tuikkeessa ;)




Seuraavien vuosien kisailuista en kovin tarkkaan muista muuta kuin sen, että hauskasti Sherry-teräsmummo oli vielä niin iskussa vuonna 2009, että voitti sekä Tähtisprintterin että veteraanimestaruuden samalla kaudella! Tästä saimme hyväntahtoista "kuittailua" myös kisakavereilta, että mites se veteraani tulee ja pistelee voittaen Tähtisprintterinkin :D Sherryn jäähyväiskisasta ei ole oikein mielikuvaa, mutta jossain loppuvaiheessa Sherrykkä kävi vielä veteraanina pinkomassa rataennätyksiä lyhyemmillä matkoilla sekä Tuomarinkartanon radalla että Oulussa Virpiniemen radalla. Niistä saimme muistoksi kauniita ruusukkeita ja pokaalin. 

Aktiiviurheilu-uran lisäksi Sherryn elämään on kuulunut tuikitavallisia juttuja koirapuistoiluista, pyörälenkkeihin, junamatkailuun, mökkeilyyn ja sohvaköllöilyyn. Sherry oli maailman kiltein koira kaikille, myös lapsille, vaikkei niitä päivittäin omissa jaloissa pyörinytkään. Sherry ei koskaan ollut mikään tuholainen, vaan tykkäsi enemmän pienistä sisustushommista, kuten kahvinkeittimestä suodatinpussin liikuttaminen toiseen paikkaan (=lattialle) kuitenkaan sotkematta sitä, leipäkorin laskeminen keittiön pöydältä matolle jne. Tai vaikka savustuspöntön purujen levittäminen olohuoneen lattialle, aargh. Aika söpöjä pikkupuuhia kuitenkin <3 Koirapuistoissa Sherry toimi usein poliisin roolissa, jos jotain kiusattiin, kävi Sherry ohjaamassa kiusankappaleet uusille poluille pois toisten niskoista. Tähän poliisin rooliin sopi hyvin pompata koirapuiston pirtinpöydälle istuskelemaan "isoveli valvoo" -tyyliin ja puuttua aina tarvittaessa sievästi ohjaamaan rettelöitsijät matkoihinsa.















Olin pohdiskellut Sherrykän steriloimista jo joitain vuosia, mutta aina päätynyt siihen, että en lähde viemään Sherryä leikkaukseen. Sherryllä oli ollut juoksu vain kerran vuodessa ja tuollaiselle about 10 v. afgaanille leikkaus olisi rankka kokemus toipumisineen. Lisäksi leikkaus vaikuttaisi turkinlaatuun siten, että yleisimmin karvaa alkaa tursottaa joka paikasta ja se ei enää olisikaan ihan yhtä helppohoitoista, kuin Sherrykän silkkiturkki aina oli ollut. Noh, turkin leikkasin mummolookiin muutama vuosi sitten, joten se ei enää ollut syynä steriloinnin skippaamiseen, mutta ikä ei siitä pienemmäksi mennyt kuitenkaan.

Sherry eleli melkoisen rautarouvan elämää; kävi ihan juoksulenkeillä viimeiseen kevääseen saakka, innostui välillä kotiin tulemisistamme jopa niin, että hyppäsi isomman sohvan selkänojan kautta toiselle pikkusohvalle yms. Viihdyttävä mummukka oli se Sherry. Tämän kesän loppu siis toi surullisen tilanteen tullessaan - Sherryn aika oli täysi. Kaikki tapahtui lopulta todella nopeasti ja jouduimme luopumaan Sherrystä. Melko kurja tunne luopua uskollisesta ja aina hyväntuulisesta ystävästä. Sitä ei paljon helpota ne kuluneet sanat, että parempi näin ja teen palveluksen ystävälle jne. Nyt on meidän residenssistä afgaanitassut hiljentyneet ja siltä osin tosi tyhjää. Aikansa myös ottaa, että ei enää kiirehdi kotiin viemään koiraa ulos tiettyihin aikoihin. Näillä mennään nyt.  


R.I.P. The Sweetest Queen of Hearts
"Sherry"
FIN KVA-R SM-06 JK-06 DV-06 TS-06-09 CVM-06 VMR-09-10
Nabila's Jet Set Queen
(17.5.2003 - 8.8.2016)











lauantai 6. elokuuta 2016

Oi Finnjävel

Niin sitä pitää Jenkeissä asuvan ystävän tulla kertomaan kotikaupungin hienouksista, joka tällä kertaa oli Finnjävel-ravintola Kauppatorin kuppeessa. Jotenkin tämän ravintolan avaaminen oli mennyt itseltäni vallan ohi, onneksi on olemassa ystävät. Finnjävelissä siis keskitytään suomalaiseen ruokakulttuuriin ja designiin (huonekalut, valaisimet, astiat: Ateljé Sotamaa). Keittiön puolella päälliköinä täällä viihtyisässä ravintolassa toimivat Henri Alén ja Tommi Tuominen. 

Menuksi valikoimme 7 ruokalajin setin, vaikka harmillisesti juuri siihen ei kuulunut himoitsemaani voileipäkakkua. Se olisi ollut saatavilla 10 ruokalajin kattauksessa, minkä arvelimme olevan hiukan liikaa (olimme oikeassa, yhtään ei olisi mahtunut lisää!).

Tästä se lähti. Menun ja viinilasien ihmettelystä aperitiivin kera. 




Keittiön tervehdys, extra-alkupalat (taisi olla jotain varhaiskaalijuttua, ankka- tms.  pateeta ja lohi&peruna yhdistelmä):




Kesäkeitto

Savukalaa ja siikliä


Rullasyltty mallasporsaasta


Finnjävelin oman meijerin piimää ja jotain ihanaa tuoretta lämmintä leipää, omnomnom!


Tämä herkku oli niinkin perinteinen suomalainen kuin karjalanpiirakka! Nimensä mukainen maku, uskokaa tai älkää :-)


Tilliliha-annos viimeistellään ruokapöydässä



Keittiön erikoisjälkkäri menun ulkopuolelta, Ässä Mix ja menuun kuuluva Suvivirsi


Näihin 7 ruokalajiin saimme uppoamaan noin 3,5h aikaa. Hyvin käytetyt tunnit! Vai miltä kuulostaa? Olittekos te jo bonganneet Finnjävelin rantautumisen kaupunkiin, vai oletteko ehkä käyneet jo maistelemassakin ravintolan herkut? Jos yhtään heräsi kiinnostus, tai sitä oli jo olemassa, kantsii buukata pöytä ja mennä - Finnjävel on kahden vuoden projekti, mikä tarkoittaa, että perustajat meinaavat joko muuttaa konseptiaan totaalisesti tai lopettaa ravintolan kahden vuoden kuluttua. Vähän eri tyyppinen liikeideakin siis.